Sideways of Santa Barbara

Viikko Santa Barbarassa on vierähtänyt aamuisten juoksulenkkien, viinin maistelun ja maailman parantamisen merkeissä. Välissä on tehty hieman töitä, laitettu ruokaa naapurien tuomista itse kasvatetuista vihanneksista ja vierailtu paikallisella torilla hankkimassa muita tarpeellisia raaka-aineita. Tuore korianteri, lähialueella kasvatetut sitrushedelmät sekä ensimmäisen satokauden mansikat ovat olleet makoisia.


Tänään ajelimme läheisille vuorille ja viinilaaksoon, jossa otsikossa mainittu elokuvakin on kuvattu. Näillä main sijaitsee muuten myös edesmenneen popleganda Jacksonin Neverland. Matkalla katselimme ulkona laiduntavaa karjaa, näimme pellolla kojootin, metsässä kauriita ja levähdysalueella nopsajalkaisia viiriäisiä. Pienessä Olivosin kylässä oli useita pieniä puoteja (tasting room), joissa tarjottiin maistiaisia paikallisista viineistä. Hankin muutamia tuliaispulloja Columbuksen ystäville (valkoista ja punaista). Lisäksi mukaan tarttui tummaa suklaata.

Huomenna olisi tarkoitus tutustua Kalifornian kuuluun meksikolaisruokaan. Rannallekin pitää päästä, vaikka kevään tuulet vähän vilpoisia vielä ovatkin. Jos näköpiiriin sattuisi vielä delfiinejä, olisi minun lomani aivan täydellinen.

Californication

Lomailu sai jatkoa: viikko Kalifornian auringossa. Lentomatka oli miellyttävä, istuin ikkunapaikalla ja sää oli kirkas. Näin Appalakkien tummanvihreät vuoret, Texasin järjettömän kokoiset maatilat, New Mexicon ja Arizonan karut vuoristot, punaiset kanjonit ja autiomaat. Lopulta laskeuduimme Kalifornian vihreiden kukkuloiden yli ja näimme sinisen Tyynenmeren.

Kaikki näyttää täällä aivan toisenlaiselta: meksikolaistyylinen arkkitehtuuri rapattuine valkoisine pintoineen, palmut ja muut lämpimän ilmanalan kasvit, rannat ja ruskettuneet ihmiset. On helppo uskoa, että arki täällä tuntuu lomalta. Ystäväperheen isä käy surffaamassa, naapuruston lapset ihmettelevät ulkona ryömiviä liskoja sekä rannalla näyttäytyviä delfiinejä ja perheet grillaavat iltaisin patioilla. Opiskelijat ovat valinneet opinahjonsa ensisijassa sijainnin mukaan, asuvat kampuksen lähettyvillä vehreissä pihapiireissä, juhlivat iltaisin ja pyöräilevät aamulla luennoille.

Lounastimme eilen merenrantaravintolassa ja sain pitkästä aikaa herkullista kalaruokaa. Mahi mahi tai dorado eli kulta-ahven maistui makoisalta omenoista, mangoista ja paistetusta ruohosipulista tehdyn kuorrutuksen kera. Sen lisäksi tarjoiltiin vielä hedelmäsalaattia. Ensimmäiset päivät tässä osavaltiossa ovat kyllä olleet kaukana RHCP:n näkemyksestä. Kait sitä glitteriä, muovia ja pinnallisuutta löytyy toisaalta. Santa Barbara tuntuu kuitenkin aikasta ihanalta.

Kevät toi kevät toi…

Olisikin tuonut muurarin, hanslankarin taikka sen hampparin. Vaan OSU:n kampukselle se toi jotain sellaista, jonka olisin mielelläni jättänyt kokematta. Kävelin maanantaiaamuna pahaa aavistamatta töihin. Söin omenaa. Olin ajatuksissani, enkä reagoinut viereisiin kyltteihin. Varoittelivat kansanmurhasta? Osaatteko arvata mitä osa fundamentalistikristityistä pitää kansanmurhana? No aborttejapa hyvinkin. Omena meinasi tulla saman tien ylös, niin pöyristyttävää kuvamateriaalia lävähti silmille. Jos olet raskaana, sinulla on korkea verenpaine tai olet herkkä ihminen, älä lue eteenpäin. Kuvia en halua julkaista, vaikka ikuistinkin muutaman näkymän muistoksi. Minä en nimittäin halua kenenkään kokevan samanlaista oloa. Kuvat olivat tosin vain alkusoittoa sille, mitä myöhemmin seurasi. Sikiöiden lisäksi niissä oli kuvia keskitysleirillä kuolleista juutalaisista sekä Klu Klux Klanin uhreista. Kuvissa oli myös hakaristejä. Abortin tekijät ja vapaan aborttioikeuden kannattajat rinnastettiin suoraan natseihin ja muihin rotuhygieenikkoihin. Unfertile, Unwhite, Unborn.

Jäin sanattomaksi. Sitten tuli raivo. Kuinka kenelläkään on oikeus sanoa tuollaista julkisesti? Miksi nämä ihmiset haluavat aiheuttaa toisille pahaa mieltä? Miksi minulla ei ole oikeus kulkea rauhassa töihin ilman, että nämä ihmiset hymyilevät minulle tällaisen törkeän materiaalin ääressä ja haastavat keskusteluun? Siksi, että Amerikassa rakastetaan sananvapautta. Sananvapaus on täällä tärkeämpää kuin viharikosten torjunta, tärkeämpää kuin kenenkään mielenterveys, työrauha taikka kohtuullisuus. Veikkaan, että kampuksella kävelee päivittäin useitakin ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisista kokeneet abortin. Heistä tällainen tuntuu varmasti käsittämättömän pahalta. Entäpä keskenmenon saaneet, joilla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa?

Tulin todella surulliseksi. Kävin allekirjoittamassa vastakkaisella kadunpuolella seisseiden ihmisten adressin, jossa pyydettiin poistamaan loukkaava ja vihaan yllyttävä materiaali kampukselta. Tänään keskiviikkona julisteet olivat kuitenkin vielä paikallaan. Karmivia ajatuksiaan puolustavat ihmishirviöt olivat myös tarttuneet vielä järeämpiin aseisiin. He seisoivat julisteiden edessä solvaamassa toisella puolella seisovia nuoria ihmisiä sekä kaikkia ohi kulkijoita. Yksi heidän huudoistaan kuului: ”Go on and have free sex, you will eventually end up burning in hell!”

Tämä menee todellakin yli minun ymmärrykseni aivan kuin ministereiden uhkaaminen tai toiveet naispuolisten poliitikkojen joutumisesta väkivallan uhriksi. Suomessa on sentään vielä jokin roti olemassa, koska tämänkaltainen toiminta tuomitaan. Käsittämätöntä tässä Columbuksen tapauksessa on, että suurin osa opiskelijoista ja yliopiston työntekijöistä ajattelee täsmälleen kuten minäkin. Vaan asialle ei silti saada mitään. Tämä on kuulemma joka keväinen ilmiö. Kesällä kampus taas hiljenee. Kevään ajan ihmiset vain valitsevat toisen reitin työpaikalleen tai kulkevat nopeasti paikan ohi katse varpaissaan. Onneksi osa käyttää kuitenkin arvokasta aikaansa seisomalla kadun toisella puolella.

Kanada

Matkamme jatkui viininviljelyalueiden halki Kanadan puolelle. Tiesittekö, että Niagara Falls on suositun matkakohteen lisäksi myös suurehko kaupunki? Turistikuvat harvoin paljastavat, että vesimassojen pauhuja kuvaavan matkaajan selän takana siintelee pilvenpiirtäjien ketju, joka koostuu toinen toistaan kalliimmista hotelleista. Hakukoneiden tarjoamat tulokset ovat nekin hiljaa urbaaneista putouksista ja mainostavat lähinnä kymmenien kilometrien päässä sijaitsevia pieniä suojelualueita. Utuisen neidon koko ja vedestä syntyvä ääni olivat tietenkin vaikuttavia. Mutta kohteen tieteellisesti ensimmäisenä kartoittaneen suomalaisen Pietari (Pehr) Kalmin kokemus oli epäilemättä toista luokkaa, kun hän 1700-luvun lopussa vaaroja uhmaten matkasi virtoja ja metsäreittejä pitkin kuuluisien putousten luo intiaanioppaidensa armoilla. Suosittelen muuten iltalukemiseksi herran matkakertomusta Uutta maailmaa tutkimassa (SKS 2004), joka sisältää seikkaperäisiä havaintoja kasveista, maaperästä sekä uuteen maailmaan muuttaneiden emigranttien tavoista.

2000-luvun turistit ihmettelevät toisenlaisia asioita. Kuten sitä, että Kanadassa vessat ovat pesuhuoneita (washroom) lepohuoneiden (restroom) sijaan. Kanadassa on myös pienempiä autoja, enemmän pyöräilijöitä, korkeammat verot sekä runsaasti julkisia palveluja. He ovat siis lähempänä Eurooppaa, siirtyneet jopa meikäläisiin mittayksikköihin lähes kaikessa. Yhdysvallat vetää pitemmän korren vain hersyvästä ja lämpimästä asiakaspalvelusta. Toronton myyjät ja tarjoilijat olivat nimittäin yllättävän tympeitä. Kanadasta jäi vallan positiivinen kuva, varsinkin kun tarkastimme, että väestömäärä todella on vain kymmenesosa naapuriin verrattuna. Ohiossakin voisi elää ellei kaikki sen metsät olisi hakattu ja jokainen kolkka asutettu. Käsittämättömintä on, että jokaisen amerikkalaisen unelman ympärillä pitää olla kirkkopuiston kokoinen nurmikenttä. Yrittävätkö kaikki todistaa, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Kanadassa käyneenä epäilen, että se taitaa se todella olla.

Loma

Konferenssi tuli ja meni. Se oli poikkeuksellisen antoisa. Parasta kuitenkin oli, että se toi mukanaan ensimmäisen loman pitkään aikaan. Samalla Keskilänteen levisi myös leppeä lämpörintama. Tampereelta New Yorkin kautta Columbukseen matkanneet ystävämme joutuivat shortsiostoksille. Aurinkorasvoja leviteltiin.

Kadut ovat viime päivinä täyttyneet magnolian ja kirsikkapuun kukintojen tuoksuista. Jäätelö on maistunut ja terassit ovat pullollaan hymyileviä ihmisiä. Aivan niin kuin Suomessa kesä-heinäkuussa. Ajelimme eilen Ohion Amish Countryn läpi, pistäydyimme herkkupuodeissa, maistelimme juustoja ja ihailimme maaseutua. Ajoimme Lake Erien rantaa pohjoiseen viininviljelyalueiden läpi. Vietimme yön ihastuttavassa pikkukaupungissa sijaitsevassa The White Inn hotellissa, joka on pittoreski rakennus julkisivun pylväikköineen ja sisäpuolen jyhkeine portaineen. Meiltä puuttuu vain liehuvat helmat ja kesäiset hatut, muuten tämä olisi kuin Tuulen viemää -elokuvasta.

Hunanin nuudeleista amerikkalaisen keittiön makeisiin kummajaisiin

Yhdysvalloissa on päässyt maistelemaan kiitettävästi erilaisia etnisiä ruokia. Vaikka ulkona syöminen onkin halpaa ja kätevää, parhaat makuelämykset olemme kyllä saaneet erilaisista kotiruoista ystävien itsensä valmistamina. Jatkoimme tutustumista kiinalaiseen kotiruokaan folkloristiystävämme Ziyingin luona. Hän on kotoisin Hunanin maakunnasta Etelä-Kiinasta ja valmisti meille provinssin erikoisuutta eli itse tehtyjä nuudeleita. Koska kokki valmisti liemen lisäksi neljää erilaista soossia, tarvitsi hän hieman apuamme nuudeleiden kaulitsemisessa ja venytyksessä. Puuha oli yllättävän helppoa ja erittäin hauskaa, eikä tuoreiden taikinalierojen makua voita mikään!

Nuudeleiden perään nautimme jäätelöä mansikoiden ja suklaafudgen kera. Makea herkku valmistui perjantaipäivän ratoksi työpaikkani mikroaaltouunissa. Työtoverini halusi piristää päiväämme ja demonstroida kondensoidun maidon monimuotoista käyttöä. Joku varmaan muistaa, että olen hehkuttanut tuota valkeata herkkua kahvin kanssa nautittuna. Tutustuin siihen Espanjan vaihdon aikana. En tosin tiennyt, että sitä saa myös sokeroimattomana ja että sen avulla voi leipoa maailman parhaita korvapuusteja (sen opin eräältä professorilta Wisconsinissa). Kondensoitu maito (täällä arkisemmin canned milk) muuttuu nopeasti joko fudgeksi tai dulce de lecheksi pienin konstein. Jos sokeroidun herkun keittää sellaisenaan vedessä (ja on todella varovainen, ettei säilykepurkki räjähdä!), saa purkillisen kuumaa kinuskia. Jos taas ottaa sokeroimatonta säilykemaitoa ja lisää joukkoon voita, suklaata sekä tomusokeria ja tuikkaa sekoituksen mikroon (4x 5 min, välissä sekoitetaan), on kulhossa kohta pian kuumaa suklaalevitettä, johon voi vaikkapa dipata hedelmiä ja mansikoita tai nauttia herkun jäätelön kera. Mistäkö tätä säilykemaitoa sitten saa? Suomesta sitä on hieman vaikea löytää, kenties jostain etnisistä kaupoista löytyy venäläistä versiota. Etelä-Euroopassa on saatavilla myös tuubiversioita, usein tosin valitettavasti Nestlén markkinoimana.

Jottei tämä ruokaraportointi herättäisi epäreilusti näläntunteita ja makeanhimoa, voisin kertoa tähän loppuun myös eräästä tuotteesta, joka voitaisiin luokitella myös ruokahalua vähentäväksi laihdutuslääkkeeksi tai jopa biologiseksi aseeksi. Amerikassa on nimittäin aikoinaan keksitty säilöä mitä vain purkkeihin, myös universumin pahinta leipää. Siinä on paikallista ruokosokerista tehtyä siirappia, jota ei myöskään pidä erehtyä käyttämään missään muodossa. Syötäviä siirappeja on runsaasti ja purkkien kyljissä lukee syrap, ei molasses, joka on siis juurikin tuota ruokosokerista tehtyä luotaantyöntävää mönjää. I luonnehti säilykeleivän hajun muistuttavan ensisijassa nuuskaa. Paahdettuna siitä leviää huoneistoon saunanlauteiden tuoksu, ja vaikka pinta paahtuu, leipä jää sisältä ällöttävän tahmeaksi. Ainoa mahdollinen tapa saada se kurkusta alas on laittaa päälle reilu kerros maustamatonta tuorejuustoa ja pitää suu syödessä kiinni. Tämä olisi härski tuliainen jollekin ystävälle, joka ei ole lukenut ahkerasti tätä blogia!

Kevään ohjelma

Jauhan vielä vähän tästä keväästä, mutta tällä kertaa lähinnä suunnitelmista tulevan kahden kuukauden varalle. Meillä ei todellakaan ole sen kauempaa aikaa käytettävänä, vaan kesän kynnyksellä pitäisi palata Suomeen. Kävimme eilen läpi kalenterimme ja laitoimme pakolliset menot ylös. Sekaan ripottelimme retkiä ja juhlia. Taitaa tulla aika tiivis rupeama.

Huhtikuun osalta kaikki on selvää ja täyttä. Ensi viikolla eli keskellä pääsiäistä, jonka aikana kellään ei ole ylimääräistä lomaa, on FSA:n eli OSU:n folkloristiikan jatko-opiskelijoiden järjestön ja Indianan yliopiston vastaavan järjestön organisoima seminaari Contact: The Dynamics of Power and Culture. Pidän siellä esitelmän ja olen muutenkin mukana järjestelyissä. Heti perään tulevat vieraamme Suomesta, ja kaupungin esittelyn ohella matkaamme Amishien asuinsijoille itäiseen Ohioon. Saatamme vieraamme Pittsburghiin ja jatkamme siitä Niagaran putouksille ja ylitämme Kanadan rajan. Seuraavana viikonloppuna minä lähden Kaliforniaan ja I valmistautuu alkavaan kalkkunan metsästyskauteen. Villejä helttaa heiluttavia otuksia ei ole metsissä kovin runsaasti. Tiedossa on siis haasteellista väijymistä. Kun minä saavun kotiin ruskettuneena ja rentoutuneena, lähtee man the hunter omalle matkalleen saalistamaan jotain messevää riistaa jonnekin, suunnitelmansa eivät ole vielä täysin selvillä. Sitten olemmekin melkein vapussa, jonka suunnittelimme viettävämme täällä Columbuksessa.

Toukokuulle liputimme vielä läksiäiset, patikkaretken läheisille Hocking Hillseille sekä Serpent Moundille ja runsaasti järjestelyjä sekä pakkaamista. Töitäkin pitäisi ehtiä tehdä: lukea kaikki ne kirjat ja artikkelit, joita en voi viedä mukanaan, pitää tutkijakollegoille esittely väitöskirjan sisällöstä ja osallistua kevään viimeiselle folkloristilounaalle. Huh huh!

Loppuun pakollinen raportti kevään etenemisestä… Täällä on silmuja, nuppuja ja tuoksuja ilmassa!