Makeaa mahan täydeltä

Kirjoitan taas ruoasta, tällä kertaa tosin makeisista. En ole yleensä kovinkaan paljon makean perään, mutta täällä joutuu väkisinkin kosketuksiin kaikenlaisten jälkiruokien ja muiden äitelien tarjottavien kanssa. Kävimme viime viikonloppuna erään opiskelukuvioista tutun syntymäpäivillä. Koko menu oli herkullinen, mutta makea puoli ylenpalttinen. Maistoin ensimmäistä kertaa kuorrutettua muffinssia (cupcake). Sen jälkeen en pystynytkään laittamaan suuhuni yhtään ainoaa pikkuleipää enkä edes suuresti rakastamiani piparminttutankoja, jotka syntymäpäiväsankarin sisko oli asetellut varsin kauniisti. Jälkiruoaksi tarjotut Lindtin suklaapallot jäivät niin ikään I: n maisteltavaksi, vaikka kyseisen sveitsiläisen suklaavalmistajan tuotteet ovatkin lähes parhaita maailmassa.

Emme ole juurikaan ehtineet kokeilla paikallisia suklaamerkkejä. Tiedämme kyllä että Hershey’s Kisses suklaakonvehdit ovat maukkaita, Lady Godivan kallis gourmee-suklaa tajunnan räjäyttävää ja erilaiset maapähkinävoi herkut kuten paikalliset Buckeye-palloset melkoisen täyttäviä. Mutta kun ei täällä kerta kaikkiaan tee koskaan mieli mitään makeaa, kun sitä tuppaa joka tuutista (ja salmiakkiahan ei kai nyt sitten lasketa, koska se on suolaista). En koskaan ennen syönyt karkkia töissä, mutta täällä joku tarjoaa joka päivä jotain pientä. Miksi sokerista on tullut niin jokapäiväistä? Eikö ihmisiä ole täällä uhkailtu hammaspeikoilla? Miksi kaikesta terveellisestä on tehty niin epäterveellistä? Mustikoista tehdään siirappia, mysli on useimmiten kuorrutettu hunajalla ja kaakaojauheessa on sokeria valmiiksi. Normaaliin ruoka-annokseen yliopistolla kuuluu useimmiten energiapatukka, suklaata tai makea vanukas. Aamuisin nautitaan erilaisia keksejä, pannukakkuja, donitseja, muffinsseja, pullaa tai ”köyhiä ritareita”, joiden nimi on harhaan johtavasti French toast. Onneksi kotona saa valita, millä päivänsä aloittaa. Kun elää kohtuullisesti arkena, voi muiden seurassa sitten olla kohtelias ja maistaa melkein kaikkea – jos vain ähkyltään pystyy.