Aah, salmiakkia…

Jos koti-ikäväksi lasketaan, että herää aamuisin ajatuksissaan viili tai salmiakki, olen alkanut jo hieman ikävöimään. Olen nähnyt viime aikoina nähnyt unta monesta ystävästä ja arkiherkusta. Salmiakki on eksynyt puheisiini jo turhankin usein. Kämppiksemme tyttöystävä alkoi jo eilen epäillä, etten olekaan vieraileva tutkija, vaan jonkun nimettömänä pysyttelevän makeistehtaan agentti, joka on soluttautunut amerikkalaiseen lähiöön ja tekee salaista käännytystyötä.

Joku on tosin jo käynyt täällä ennen minua: yksi tutkimuskeskus on ollut jo pitkän aivan mustan ja suolaisen makeisin pauloissa. Työpaikallani on pieni kori, jonne jokainen tuo vuorollaan omia suosikkisalmiakkejaan. Ne auttoivat minua ensi hätään, kun suustani ei enää tullut ymmärrettävää englanninkieltä, eivätkä käteni suostuneet kirjoittamaan sanaakaan väitöskirjaa. Huomenna vien kollegoilleni turkinpippureita. Tilasin niitä netistä. En kestänyt ilman kunnollista kotimaista tavaraa. Saattaa olla, että lähikauppaammekin ilmestyy lähitulevaisuudessa salmiakkia. Siellä myydään jo Pandan lakritsia. Minä menin tietenkin hannestelemaan, että tulen kaupungista, jossa Pandan tehdas sijaitsee. Sanoin, että teiltä saa lähes kaikkea, mitä tarvitsen elääkseni, vain salmiakki puuttuu. Minulta kysyttiin oitis mitä se on ja mistä sitä voi tilata. Ehkäpä kämppiksemme tyttöystävä ei siis ollutkaan väärässä. Ainakin minulla on uusi plan B: salmiakkikonsultti (vai elämäntapakonsultti?).

Yellow soccer team

Kävimme eilen katsomassa Yhdysvaltain parasta jalkapalloa. Sitä oikeaa jalkapalloa eli eurooppalaista versiota. Columbus Crew, viime vuoden mestari, pelasi L.A. Galaxya, edellisvuoden kakkosta, vastaan. Taavetti Beckham (kuka se on?) ei vaivautunut tulemaan Keskilänteen, vaikka niin hartaasti odotimme ja toivoimme. Mutta mitä siitä, peli oli kovatasoinen ja nautittavaa katsottavaa. Pukeuduimme asianmukaisesti keltaiseen ja mustaan, asetuimme kotijoukkueen kannattajien sekaan ja kuuntelimme heidän laulujaan. Columbuksen kannattajilla oli hulvattomia kannustuskipaleita ja -huutoja, jotka eivät aina olleet kovin kaunista kuultavaa. Vastustajien maalipotkua siivitettiin huutamalla yksioikoisesti: ”You suck, asshole!”


Tämä maa on monessa suhteessa vielä lapsenkengissä eurooppalaisen jalkapallon suhteen. Columbus Crewn kotistadioni on Yhdysvaltain ensimmäinen pelkästään jalkapalloa varten rakennettu areena, joka juhlii tänä vuonna kymmenvuotista olemassaoloaan. Sinne mahtuu n. 40 000 katsojaa. Eilen se ei ollut aivan täynnä, mutta katsomosta lähti silti vaikuttava pauhu ja parkkialueet olivat pelin jälkeen täysin tukossa. Keskilännen kansaa voi luonnehtia urheiluhulluksi. Samana päivänä pelattiin myös amerikkalaista jalkapalloa, ja molempiin otteluihin riitti väkeä. Vaikka jalkapalloa oli mukava katsella, tunsimme olomme silti hieman ulkopuoliseksi. Nähtäväksi jää, sytyttääkö NHL-kiekko meidät huutamaan Ville Peltosta. Vai tarvitaanko siihen viisi miljoonaa muuta hullua?

Kirjastoseikkailu

Tämä on ollut jännittävä viikko, ei pelkästään pyörävarkaiden takia. Osallistuin eilen ensimmäiselle luennolleni. Kurssi pitää sisällään paljon lukemista, mutta minä saan ottaa rusinat pullasta, sillä olen kuunteluoppilas. Aion kuitenkin lukea lähes kaiken, sillä lukemisto vaikuttaa hyödylliseltä ja kiinnostavalta (kurssin nimi on Folklore, Memory and History). Tämän vuoksi suuntasin tänään kirjastoon.

OSU:n pääkirjasto Thompson Library avattiin tänä syksynä yleisölle kolmen vuoden remontin jälkeen. Se on siis vieras monelle muullekin kuin minulle. Se on kaunis yhdistelmä uutta ja vanhaa, sijaitsee keskellä kampusta ja kätkee sisäänsä 10 kerrosta kirjoja. Yhdestoista kerros on näköalakerros. Ei, en jaksanut kiivetä sinne. Mutta lupaan tehdä sen. Minulle oli seikkailua kerrakseen etsiä kahta kirjaa kerroksesta neljä. En ole vielä löytänyt talosta hissiä, joka olisi avoinna yleisölle, enkä sen puoleen kaikkia portaikkojakaan. Seikkaillessani kerroksessa neljä jouduin pieneen portaikkoon, joka näytti tehdashallin varauloskäynniltä. En meinannut päästä pois, ovi tuntui juuttuneen paikoilleen. Onneksi olen jo kohtuullisesti sopeutunut väärin aukeaviin oviin: tajusin kiskoa sitä itseeni päin. Täällä muuten mennään sisään vasemman puoleisesta ovesta ja ulos oikeanpuoleisesta. En tiedä tehdäänkö näin muualla maassa, vai onko Ohio oma vasemmanpuoleinen valtakuntansa. Muutoin harrastetaan oikeanpuoleista liikennettä.

Niinkin konkreettisen ja tärkeän asian kuin kirjojen etsimisen ja lainaamisen opettelu alusta saakka oli työlästä. Onneksi sain jälleen kerran loistavaa amerikkalaista asiakaspalvelua rouvitteluineen (Yes, madame, I wish you a nice day Madame) ja mikä parasta, haluamani kirja kuljetetaan huomenna työhuoneeseeni. Voin siis vastaisuudessa tilata kirjani suoraan tietokoneelta työpaikalle. Aion silti vierailla uudelleen kirjastossa. Se on niin hieno! Tässä pieni osa kirjaston pääkokoelmasta.


Ja otos ikkuna-arkkitehtuurista (terveisiä sedälleni Alavudelle!)

Those bastards

Mur! Tänään saimme maistaa hitusen karvasta kalkkia. Töihinlähtötohinoissa huomasimme, että hyvin lukitussa autotallissamme oli vieraillut taitavia pyörävarkaita. He olivat vieneet kaksi pyörää, mihinkään muuhun ei ollut koskettu. Eniten minua suretti kämppiksemme hieno maantiepyörä, jolla oli enemmän arvoa kuin I:n käytetyllä ratsulla, joka oli kylläkin toimiva ja varusteltu täällä niin harvinaisilla rapakaarilla. Minun menopelini säästyi, sillä se vietti yönsä työhuoneessani. Eilen satoi kaatamalla, joten jätin pyöräni toimistoon ja turvauduin moottoroituun ajoneuvoon. Onni onnettomuudessa.

Loppupäivä menikin sitten varkaustapauksen jälkipyykkiin. Sain kuulla, että kaikista vahingonteoista ja murroista kärsii erityisesti viaton uhri. Tapahtuneen jälkeen vakuutusyhtiöillä on nimittäin oikeus nostaa juuri heidän maksujaan! Ei siis riitä, että rikosilmoituksen tekemiseen, menetetyn omaisuuden raportoimiseen sekä uuden kätevän ja kohtuuhintaisen pyörän etsimiseen menee ylimääräistä aikaa. Sama järjetön logiikka pätee myös auto-onnettomuuksiin. Jos päällesi ajetaan, maksattavat vakuutusyhtiöt korvauksensa lopulta sinulla itselläsi. Hyvä tietää, sillä liikenteessä pitää todella olla varuillaan. Varsinkin jos sattuu kävelemään tai pyöräilemään. Se on sen verran harvinaista, että sietäähän sellaisesta erikoisuudesta rangaista. Eräs tapaamani professori kertoi eurooppalaisesta tutkijasta, joka sai viime vuonna sakot matkalla kirjakauppaan. Hän nimittäin käveli tien laidalla, mikä oli ankarasti kiellettyä.

Täytyy myöntää, että nyt sapettaa. Lisäksi ajatus takapihalla hiippailevista varkaista kylmää mieltä. Toivottavasti rikosten kohtaaminen (ja valittaminen) jää tähän.

Suklaakeksejä ja sunnuntaishoppailua

Kommuunissamme on harjoitettu viikon verran kulttuurienvälistä tiedon- ja kokemusten vaihtoa sekä sukupuolisidonnaista käyttäytymistä. Stacy vihki minut viikonloppuna paikallisiin ihanuuksiin. Lauantai-iltana hän leipoi suklaakeksejä, jotka veivät kielen ja tajunnan mennessään.

Sateinen sunnuntaipäivä taas sujui rattoisasti naisten paratiisissa, ostoskeskuksessa, jossa myytiin ihania kenkiä ja vaatteita. I ja Ray puolestaan viettivät kuluneella viikolla miestenpäivää: kävivät ostoksilla rautakaupassa ja järjestelivät illan työkalujaan autotallissa. Miehet eivät hävinneet meille naisille ostosten määrässä. Pyörävaunu oli näin täynnä tavaraa.

Pyöräilevälle suomalaiselle myös vinoiltiin herttaisesti. Häntä kutsuttiin soturiksi ”You are a warrior! ”ja menopeliään kehuttiin ”It’s a Ram”.

Olemme keskustelleet iltamyöhään paikallisen terveydenhuollon ongelmista, Ohion osavaltiossa mahdollisesta kuolemantuomiosta ja suomalaisesta alkoholikulttuurista. Myönnän, minä olen sortunut hannesteluun ja jeesusteluun. Puhumisen ohessa olemme kuitenkin myös ryhtyneet sanoista tekoihin. Opetimme isäntäväelle suomalaista käytännöllisyyttä: takapihan perälle perustettiin lehtikomposti. Mehevää arkea.

Pyörätietä kampukselle ja pallosta päähän

Lupasin kuvia matkalta yliopistolle ja otoksia pienen kaupungin kokoisesta kampuksesta. Metsästyksestä huolimatta en onnistunut ikuistamaan joen rannan eläimistöä. I yritti lähestyä hanhilaumaa, mutta ne olivat hyvin tarkkoja reviiristään ja ryhtyivät sihisemään. Mutta kampuksesta on nyt monta hienoa räpsäisyä.

Enpä tullut ajatelleeksi aiemmin, että Ohio State University (OSU) on Yhdysvaltain suurin yhden kampuksen yliopisto. Se on maailman 150 parhaan yliopiston ja Yhdysvaltain 60 parhaan yliopiston joukossa. Opiskelijoita on noin 50 000. Pelkästään englannin laitoksella on yli 2000 jatko-opiskelijaa. Tällaiseen joukkoon sitä sulaudutaan, tosin oma työpaikkani on onneksi pieni ja intiimi keskus, jonka henkilökunta tuntee toisensa hyvin.

Kampuksella on paljon puita ja puistoalueita. Osa rakennuksista on 1800-luvun puolelta. Suuri puisto, jota ovaaliksikin kutsutaan, täyttyy ensi viikolla opiskelijoista; niitä on kuulemma siellä kuin muurahaisia.

OSU panostaa myös opiskelijoiden sekä henkilökunnan hyvinvointiin. Kampuksella on useampi liikuntapiste, joissa voi harrastaa mitä vain uinnista pilatekseen. Kävimme tällä viikolla tutustumassa vaatimattomaan nelikerroksiseen punttisaliin.

Liikkumisen lisäksi tarjolla on myös herkullista ruokaa sekä monenlaista sielun ravintoa, penkkiurheilua esimerkiksi. Yliopiston jalkapallojoukkue (amerikkalainen versio siis) on huiman suosittu. Peleissä käy yli 100 000 katsojaa. Lauantaiset mittelöt saavat kaupungin melkoiseen karnevaalitunnelmaan, liikenteen solmuun ja katukuvan punavalkoiseksi. Pelihuumaan pääsee parhaiten grillailemalla stadionin läheisyydessä heti aamuvarhaisesta. Buckeyes-joukkueen nimi tulee paikallisesta kastanjapuusta, jonka lehti koristaa seuran lippua. Vaikka puun pähkinät ovat kelvottomia syötäväksi, tuovat ne taskuun sujautettaessa onnea. Aiomme ehdottomasti mennä katsomaan ja kuuntelemaan, millainen ääni valtavasta yleisöstä lähtee. Enemmän tosin kiinnostaa, millainen on eurooppalaisen version taso – Ohio Crew kun oli viime kaudella Valtojen paras. Viikon päästä lauantaina tänne saapuu L.A. Galaxy. Aiomme hankkia hyvät liput paraatipaikalta. Minä haluan nähdä David Beckhamin antavan sievän kulman! Hänen osallistumisensa on vielä hieman epävarmaa; Becks kun kävi edellisessä pelissä kiinni vastapuolen pelaajaan ja yllään leijuu pelikiellon uhka. Amerikkalaistuomarit antanevat hänen kuitenkin pelata, mies kun houkuttelee sellaistakin yleisöä, joka yleensä katselee urheilua vain naapurin telkkarista (rakkaita terveisiä Rautpohjaan ja kiitos elokuun kisastudioilloista!). Näiden lisäksi myöhemmin syksyllä pitää vielä tutustua NHL-tarjontaan.

Kommuunielämää

Asustelemme Clintonville nimisessä hipahtavassa kaupunginosassa kampuksen pohjoispuolella. Vuokrasimme kaksi huonetta omakotitalon yläkerrasta yliopistolla työskentelevältä Raylta (joka haluaa esiintyä omalla nimellään tässä blogissa). Hän on hiljattain muuttanut kaupunkiin, sukupuusta löytyy ruotsalaista verta ja harrastuksina on sekä ruoanlaittoa että pyöräilyä. Kun kävimme ensi kertaa katsomassa taloa, huoneita ja isäntää, havaitsimme, että meillä on paljon muutakin yhteistä kuin mieltymys liikuntaan ja tuoreeseen leipään. Raylla ei nimittäin ole televisiota! Asunnon valintaan vaikutti myös se, että voimme käyttää vapaasti kaikkia keittiövälineitä, internetliittymää, pihaa ja autotallia. Autotallista löytynyt heinäpaalikin löysi tarkoituksen: siitä tulee I:n jousiammuntamaali. Tyttöystävänsä Stacy on myös erittäin mukava ihminen. Hän työskentelee yliopistolla toimittajana ja leipoo uskomattomia syntymäpäiväkakkuja.

Ray on järjestänyt meille kotitalousalennuksen läheisestä luomumarketista. Paikan nimi on Clintonville Community Market ja se on aivan ihana paikka päivittäisiin ostoksiin. Sieltä saa irtoteetä ja -mausteita, tuoreita paikallisia vihanneksia, täyteläisiä maitotuotteita ja jopa ruisleipää. Ryynit ja sen sellaiset voi ostaa omaan astiaan, useimmat pakkaukset voi täyttää uudelleen eikä mukaan ei tartu ylimääräisiä muovipusseja. Meillä onkin jo aika arsenaali hyvyyksiä...



Keittiössämme voi tehdä lähes mitä vain, siellä on kaikkea mitä toivoa saattaa. Vain pulikka puuttuu, mutta armas man the hunter lupasi huolehtia asiasta. Keittiöstä ja ruokasalista on tullut paikkoja, joissa vietämme eniten aikaa – silloin kun olemme sisällä. Tähän saakka on ollut niin kaunista, että olemme pyrkineet olemaan ulkona mahdollisimman paljon, mikä onkin onnistunut hyvin, sillä päivät ova kuluneet hoidellessa asioita eri puolilla kaupunkia ja kampusta. Tänään tutustuimme kampuksen liikuntatarjontaan. Siitä ja luontohavainnoista lisää ensi kerralla (yritän metsästää teitä varten kuvia kampuksen asukeista, murmeleista ja kilpikonnista).

Sitä kehuttua luomuruokaa... Aineksina on vielä tuoreita kasviksia, ei ainuttakaan kilpikonnaa, vaikka I kehui, että ne ovat kuulemma meheviä.

Vastakohtia

Tästä ei ehkä pitäisi aloittaa, sillä emme ole juurikaan tutustuneet Columbuksen keskustaan. Mutta isoista asioista puheenollen... Asioimme viime viikolla melkoisen matkan päässä sijaitsevassa virastossa, joka hoitaa autojen rekisteröintiin ja ajokorttien hankkimiseen liittyviä prosesseja ( voi ei, nyt romuttuu heti alkuun luotu kuva pyöräilevistä paremmista ihmisistä!). Päästäksemme virastoon jouduimme vaihtamaan bussia keskustassa. Busseja menee vain kaksi tunnissa, joten meillä oli hetki aikaa ihailla pilvenpiirtäjiä ja autioita kävelyteitä.

Itse asiointi sujui yllättävän sutjakkaasti. Perille saavuttuamme meidät ohjattiin jonoon, joka eteni ja kohta seisoimmekin virkailijan edessä, testautimme näkömme ja teimme kirjallisen kokeen, joka testattiin tietämystämme paikallisista liikennesäännöistä. Kunhan vielä varaamme ajan pienimuotoiseen ajotestiin, saamme ajokortit ja pääsemme lähemmäksi paikallista elämäntapaa.

Valtavien autojen ja burgereiden lisäksi täällä on muutakin. Elokuvissa ja tv-sarjoissa ei juurikaan hehkuteta tavallisten amerikkalaisten mahdollisuuksista ostaa luomuruokaa edulliseen hintaan kaupasta kuin kaupasta. Moni myös kasvattaa omia puutarhassaan vihanneksia, ajaa hybridiautolla ja ajattelee kriittisesti. Me olemme ehtineet tutustua entiseen Woodstockissa käyneeseen hippiin sekä nuoreen ekologisesti elävään ja kasvisruokaa syövään pariskuntaan. Ja syöneet kilokaupalla ensin mainitun hipin itse kasvattamia tomaatteja, jotka maistuivat taivaallisilta. Tässä hieman teillekin.

Oh - It's big!

Amerikan matkamme alkoi oikeastaan jo viisumihaastattelussa Helsingissä. Kävimme ensi kertaa lähetystöalueella ja tuntui kuin olisimme olleet ulkomailla. Palasimme keskustaan ratikalla. Takanamme istui amerikkalainen pariskunta, joka kommentoi kaikkea näkemäänsä avoimesti ja myönteiseen sävyyn. Kaarrettuamme Senaatintorille kuulimme takaamme lauseen -Oh! It´s big!

Ja isohan se on. Maa, autot, automarketit ja sen kansa ovat valtavia. Columbus on kuin holtittoman kokoinen Seinäjoki (ja kuka sanoi, ettei koskaan muuta Pohjanmaalle?). Ohio State University levittyy niin laajalle, ettei kampusta kävele ympäri. Pyörälläkin on tekemistä. Olemmekin polkeneet viimeisen viikon aikana enemmän kuin koko kesänä yhteensä. Onni on, että täällä voi sentään pyöräillä. Harva kuitenkaan tekee niin, ja koko kaupunki on luotu autoileville ihmisille. Kaikki liikkeet ovat keskittyneet kilometrien matkalle muutaman pääkadun varrelle tai suuriin ostoskeskuksiin. Niiden välissä olevilla alueilla ei ole lainkaan palveluita, ainoastaan asuntoja. Virastot eivät sijaitse keskustassa ihmisten ulottuvilla, vaan kauempana lähellä kehäteitä. Jos niihin yrittää pyrkiä bussilla, pitää tietää minne on menossa. Rakennukset kun eivät ole tien laidassa, vaan parkkipaikkojen takana.

Pyöräilijöille on kuitenkin varattu yksi oma tie, joka kulkee kaupunkia halkovan Olentagny-joen varrella. Sitä pitkin minäkin tulen pyöräilemään töihin ja juoksemaan iltaisin lenkkini. Fillarilla liikkuva kaupunkilainen on kuulemma melko uusi ilmiö täällä - mutta lisääntymään päin. Meistä tämä rintama sai pienen ja ärhäkän eurooppalaisen vahvistuksen.