Kielitesti

Kävimme perjantaina testaamassa, mitä olemme oppineet kuuden kuukauden kielikylvyn aikana. Taidetta ja luovaa toimintaa järjestävä Wild Goose Creative järjesti kolmepäiväisen tapahtuman nimeltä Columbus Comedy Festival, joka tarjosi halukkaille mahdollisuuden päästä kokeilemaan ja kuuntelemaan improvisaatioteatteria sekä stand up komiikkaa. Lipun hinnalla sai nauttia rajattomasti kahvia ja olutta, minkä lisäksi saattoi lunastaa muutaman litran popcorn-kulhon muutamalla kymmenellä sentillä.

Illan antiin kuului yksittäisten harrastajien sekä kokonaisten ryhmien iloittelua. Yleisö pääsi osallistumaan improvisoitujen esitysten juonenkehittelyihin, ja vapaaehtoisia apureitakin pyydettiin toisinaan lavalle. Osa esiintyjistä puhui melkoisen selkeää englanninkieltä, mutta muutama oli oikea moottoriturpa. Osa vitseistä perustui aivan yleismaailmallisiin aiheisiin – sukupuolirooleihin, etnisyyteen ja sen sellaiseen. Kielipelit olivat sen sijaan mahdottoman vaikeita ymmärtää, Amerikan historiaan ja muuhun kansalliseen triviaan liittyvistä kaskuista puhumattakaan. Columbusta ja Ohion osavaltiota pilkattiin lavalla armotta, ja yllätykseksemme juuri tämän aihepiirin vitsit aukenivat meillekin ongelmitta. Olemmehan tottuneet vastaamaan tutun tuttujen toistuviin kysymyksiin: miksi ihmeessä valitsitte kaikista mahdollisista paikoista juuri Ohion? Siinä kohdin ei nimittäin edes pidä yrittää olla kohtelias, vaan sanoa vain, että yliopistolla on hyvä maine ja pääseehän täältä välillä pois.

Olemme tänään herutelleet ajatuksella, että voisimme itse nousta lavalle ja pilkata Amerikkaa. Kielitaito ei taitaisi kuitenkaan siihen vielä riittää.

Yellow Springs

Haistoimme viikonlopun alla kevättä ilmassa ja lähdimme retkelle Columbuksen ulkopuolelle. Pikkukaupunkia on kehuttu meille moneen otteeseen, ja vaikka alun perin suunnittelimme säästävämme sen lämpimämpien säiden pyöräretken kohteeksi, päätimme kuitenkin katsastaa paikan etukäteen.


Yellow Springs ei pettänyt, se on Ohion hipein pikkukaupunki. Muutaman kadun varrella oli erilaisia käsityöläisten puoteja, sieviä kahviloita ja gallerioita. Sekä oiva ravintola nimeltään Winds Cafe, jossa söimme sekä lounaan että illallisen. Erilaisia printtikuvioita painavan Bashon tuotteet tekivät myös säväyksen. Katuvaloihin, liikennemerkkeihin, puihin ja penkkeihin kiinnitetyt virkatut taideteokset olivat läpisöpöjä, ja paikan n. 50 hengen elokuvateatteri varsin autenttinen. Kaupungin keskustassa on muutama edullinen bed and breakfast, ja kuuleman mukaan myös patikointireittejä. Tahdon ehdottomasti nähdä paikan keväällä, polkea sinne Ohion kuuluisaa pyöräreittiä ja valokuvata matkalla lisää!

Sanataidetta

Englanninkieli voi sitten ilmaista paljon, kun sillä osaa leikkiä. Olen pitkään kerännyt kuvia hauskoista kylteistä, puskuritarroista, paikkojen nimistä ja muista hassunhauskoista arkipäivää maustavista pienistä asioista, joita on tullut eteen Columbuksessa liikkuessa. Tässä teille hieman päivänpiristettä… Valitettavasti kaikki mielenilmaisut ja tarrat eivät ole yhtä mieltä ylentäviä.












Joskus arkipäivän sattumukset tuottavat hauskaa sanataidetta. Ja aina viestin välittämiseen ei tarvita kirjoitusta, vaan yksi ainoa merkki.














Entisen asuntomme seutuvilla on muutama osuvasti nimetty puoti. Niiden tuotevalikoima selvinnee nimistä ”Wholly craft” ja ”Sew to speak”. Pari folkloristikollegaa asuu samoilla kulmilla sijaitsevalla Walhalla-kadulla ja kampuksella on yksi kuja, joka saa minut aina hymyilemään. Se on nimeltään Fyffe. Loppuun vielä I:n suosikki, mainoskyltti, jonka näimme Codyssa Wyomingissa (saattaa vaatia lähempää tarkastelua):

Makeaa mahan täydeltä

Kirjoitan taas ruoasta, tällä kertaa tosin makeisista. En ole yleensä kovinkaan paljon makean perään, mutta täällä joutuu väkisinkin kosketuksiin kaikenlaisten jälkiruokien ja muiden äitelien tarjottavien kanssa. Kävimme viime viikonloppuna erään opiskelukuvioista tutun syntymäpäivillä. Koko menu oli herkullinen, mutta makea puoli ylenpalttinen. Maistoin ensimmäistä kertaa kuorrutettua muffinssia (cupcake). Sen jälkeen en pystynytkään laittamaan suuhuni yhtään ainoaa pikkuleipää enkä edes suuresti rakastamiani piparminttutankoja, jotka syntymäpäiväsankarin sisko oli asetellut varsin kauniisti. Jälkiruoaksi tarjotut Lindtin suklaapallot jäivät niin ikään I: n maisteltavaksi, vaikka kyseisen sveitsiläisen suklaavalmistajan tuotteet ovatkin lähes parhaita maailmassa.

Emme ole juurikaan ehtineet kokeilla paikallisia suklaamerkkejä. Tiedämme kyllä että Hershey’s Kisses suklaakonvehdit ovat maukkaita, Lady Godivan kallis gourmee-suklaa tajunnan räjäyttävää ja erilaiset maapähkinävoi herkut kuten paikalliset Buckeye-palloset melkoisen täyttäviä. Mutta kun ei täällä kerta kaikkiaan tee koskaan mieli mitään makeaa, kun sitä tuppaa joka tuutista (ja salmiakkiahan ei kai nyt sitten lasketa, koska se on suolaista). En koskaan ennen syönyt karkkia töissä, mutta täällä joku tarjoaa joka päivä jotain pientä. Miksi sokerista on tullut niin jokapäiväistä? Eikö ihmisiä ole täällä uhkailtu hammaspeikoilla? Miksi kaikesta terveellisestä on tehty niin epäterveellistä? Mustikoista tehdään siirappia, mysli on useimmiten kuorrutettu hunajalla ja kaakaojauheessa on sokeria valmiiksi. Normaaliin ruoka-annokseen yliopistolla kuuluu useimmiten energiapatukka, suklaata tai makea vanukas. Aamuisin nautitaan erilaisia keksejä, pannukakkuja, donitseja, muffinsseja, pullaa tai ”köyhiä ritareita”, joiden nimi on harhaan johtavasti French toast. Onneksi kotona saa valita, millä päivänsä aloittaa. Kun elää kohtuullisesti arkena, voi muiden seurassa sitten olla kohtelias ja maistaa melkein kaikkea – jos vain ähkyltään pystyy.

Brunssi listalle!

Aion julkaista tämän Amerikan vuoden loppupuolella listan nimeltä ”vaihtoon”, jossa esittelen asioita, joita voisi tuoda täältä kotopuoleen ja päinvastoin (ihan konkreettisia ja realistisia asioita, eikä pelkkää hyvinvointivaltiohannestelua). Mutta nyt otan jo vähän ennakkoa ja ylistän brunssia, jonka olen tuon tuosta maininnut yhtenä arkipäiväisenä sosiaalisena tapahtumana, jonka voisi juurruttaa suomalaiseen ruokakulttuuriin. Brunssin voi joko järjestää itse tai nauttia jossain edukkaassa ruokapaikassa. Aikataulu sopii kaikille: aamunvirkuilla puuron syöjillä on jo nälkä yhdeltä toista, jolloin pitempään uinuvat haluavat aamupalaa. Ruokalistalla voi ja pitää olla sekä suolaisia että makeita asioita, ruokaisia ja kevyempiä, kauniita ja maistuvia. Seurana voi tarjota kuumia juomia kuten aidosta suklaasta sulatettua kaakaota tai sitten jotain kylmää ja raikasta, esimerkiksi vastapuristetuista hedelmistä. Helmeilevä Mimosa (kuohujuomaa ja appelsiinimehua) sopii erityisesti juhlalliselle brunssille.

Columbuksessa on lukuisia ihastuttavia brunssipaikkoja. Yksi suosikeistani on Skillet, joka mainostaa itseään maanläheisenä, mutta urbaanina ”yläluokkaisena takeawayna”. Siellä tehdään ateriat sesongin raaka-aineista. Avokeittiöön näkee mukavasti pienistä pöydistä, jotka ovat aina täynnä. Yksi nurkka on kuitenkin vapaana aina kun astun sisään. Maagista. Viime kerralla söin kurpitsakeittoa rucola-juustoleivällä.


Melkoinen kokemus on myös viettää aamupäivä Columbuksen kauppahallissa nimeltään North Market, josta saa erityyppisiä ruoka-annoksia, maistiaisia ja kaikenlaisia tuoreita raaka-aineita. Tämä lipsahtaa vähän luonaan puolelle, mutta sekä kauppahallista että eräästä pikaruokapaikasta saa jumalaisen hyvää vaaleaa hapanleipää (sourdough), jota en ole maistanut aiemmin muualla. Suosittu lounaspaikka Panera tarjoaa keittoa isossa koverretussa sämpylässä, syötävässä kulhossa. Paneran voisi tuoda myös Suomeen, ja kehittää happamista sämpyläkulhoista erilaisia versioita. Sinne voisi sujauttaa myös salaattia tahi vaikkapa chili con carnea. Aion opetella tekemään vaaleaa hapanleipää. Ex-kämppiksellä on juuri sekä taito hyppysissä.