Lähtölaskenta

Viimeiset pidemmät matkat on nyt tehty. Viimeinen kuukausi Columbuksessa alkaa. On haikea olo. On paljon tehtävää. Monta kirjaa pitäisi ehtiä lukea, monta ravintolaa pitää vielä katsastaa, monta ystävää hyvästellä. Vaikeinta tulee olemaan työpaikan tiimistä luopuminen. Kokoonnumme lähimpien työtovereiden kanssa useita kertoja viikossa teen ja hyvän purtavan ääreen. Tällä viikolla nautimme raparperipaistosta sekä hunajasnapsit neuvotteluhuoneessa. Perjantaina on luvassa yhteinen vappupiknik. Laitoin alkuviikolla siman käymään. Rusinat ovat jo nousussa. Munkkien paisto jäänee, mutta aion valmistaa koriin sämpylöitä ja perunasalaattia.

Kahdesta työtoverista on tullut erityisen läheisiä. Toinen kyynelehtii jo lähtöäni aina kun se tulee puheeksi. Toinen osoittaa kiintymystään mitä uskomattomimmilla herkuilla. Molemmat tulevat taatusti käymään Suomessa, kunhan saavat kokoon tarvittavat lomat ja varat matkaan. Enkä ihmettelisi jos jompikumpi tai molemmat viipyisivät pidempään. Sen verran yhteistä puuhaa riittäisi. Veisin heidät sienimetsään ja marjaan, vaeltamaan ja mökille. He pitävät samoista asioista kuin minä ja ovat ihanan toimeliaita ihmisiä. Toiselta olen oppinut todella paljon kielestä, amerikkalaisesta kulttuurista, ruoasta, tavoista ja elämästä. Toinen on kasvanut Neuvostoliitossa, ja ymmärtää viehtymykseni metsään sekä slaavilaiseen melankoliaan. Siitä tietää, että on hyvien ihmisten ympäröimä, kun tuntuu vaikealta lähteä.

Sideways of Santa Barbara

Viikko Santa Barbarassa on vierähtänyt aamuisten juoksulenkkien, viinin maistelun ja maailman parantamisen merkeissä. Välissä on tehty hieman töitä, laitettu ruokaa naapurien tuomista itse kasvatetuista vihanneksista ja vierailtu paikallisella torilla hankkimassa muita tarpeellisia raaka-aineita. Tuore korianteri, lähialueella kasvatetut sitrushedelmät sekä ensimmäisen satokauden mansikat ovat olleet makoisia.


Tänään ajelimme läheisille vuorille ja viinilaaksoon, jossa otsikossa mainittu elokuvakin on kuvattu. Näillä main sijaitsee muuten myös edesmenneen popleganda Jacksonin Neverland. Matkalla katselimme ulkona laiduntavaa karjaa, näimme pellolla kojootin, metsässä kauriita ja levähdysalueella nopsajalkaisia viiriäisiä. Pienessä Olivosin kylässä oli useita pieniä puoteja (tasting room), joissa tarjottiin maistiaisia paikallisista viineistä. Hankin muutamia tuliaispulloja Columbuksen ystäville (valkoista ja punaista). Lisäksi mukaan tarttui tummaa suklaata.

Huomenna olisi tarkoitus tutustua Kalifornian kuuluun meksikolaisruokaan. Rannallekin pitää päästä, vaikka kevään tuulet vähän vilpoisia vielä ovatkin. Jos näköpiiriin sattuisi vielä delfiinejä, olisi minun lomani aivan täydellinen.

Californication

Lomailu sai jatkoa: viikko Kalifornian auringossa. Lentomatka oli miellyttävä, istuin ikkunapaikalla ja sää oli kirkas. Näin Appalakkien tummanvihreät vuoret, Texasin järjettömän kokoiset maatilat, New Mexicon ja Arizonan karut vuoristot, punaiset kanjonit ja autiomaat. Lopulta laskeuduimme Kalifornian vihreiden kukkuloiden yli ja näimme sinisen Tyynenmeren.

Kaikki näyttää täällä aivan toisenlaiselta: meksikolaistyylinen arkkitehtuuri rapattuine valkoisine pintoineen, palmut ja muut lämpimän ilmanalan kasvit, rannat ja ruskettuneet ihmiset. On helppo uskoa, että arki täällä tuntuu lomalta. Ystäväperheen isä käy surffaamassa, naapuruston lapset ihmettelevät ulkona ryömiviä liskoja sekä rannalla näyttäytyviä delfiinejä ja perheet grillaavat iltaisin patioilla. Opiskelijat ovat valinneet opinahjonsa ensisijassa sijainnin mukaan, asuvat kampuksen lähettyvillä vehreissä pihapiireissä, juhlivat iltaisin ja pyöräilevät aamulla luennoille.

Lounastimme eilen merenrantaravintolassa ja sain pitkästä aikaa herkullista kalaruokaa. Mahi mahi tai dorado eli kulta-ahven maistui makoisalta omenoista, mangoista ja paistetusta ruohosipulista tehdyn kuorrutuksen kera. Sen lisäksi tarjoiltiin vielä hedelmäsalaattia. Ensimmäiset päivät tässä osavaltiossa ovat kyllä olleet kaukana RHCP:n näkemyksestä. Kait sitä glitteriä, muovia ja pinnallisuutta löytyy toisaalta. Santa Barbara tuntuu kuitenkin aikasta ihanalta.

Kevät toi kevät toi…

Olisikin tuonut muurarin, hanslankarin taikka sen hampparin. Vaan OSU:n kampukselle se toi jotain sellaista, jonka olisin mielelläni jättänyt kokematta. Kävelin maanantaiaamuna pahaa aavistamatta töihin. Söin omenaa. Olin ajatuksissani, enkä reagoinut viereisiin kyltteihin. Varoittelivat kansanmurhasta? Osaatteko arvata mitä osa fundamentalistikristityistä pitää kansanmurhana? No aborttejapa hyvinkin. Omena meinasi tulla saman tien ylös, niin pöyristyttävää kuvamateriaalia lävähti silmille. Jos olet raskaana, sinulla on korkea verenpaine tai olet herkkä ihminen, älä lue eteenpäin. Kuvia en halua julkaista, vaikka ikuistinkin muutaman näkymän muistoksi. Minä en nimittäin halua kenenkään kokevan samanlaista oloa. Kuvat olivat tosin vain alkusoittoa sille, mitä myöhemmin seurasi. Sikiöiden lisäksi niissä oli kuvia keskitysleirillä kuolleista juutalaisista sekä Klu Klux Klanin uhreista. Kuvissa oli myös hakaristejä. Abortin tekijät ja vapaan aborttioikeuden kannattajat rinnastettiin suoraan natseihin ja muihin rotuhygieenikkoihin. Unfertile, Unwhite, Unborn.

Jäin sanattomaksi. Sitten tuli raivo. Kuinka kenelläkään on oikeus sanoa tuollaista julkisesti? Miksi nämä ihmiset haluavat aiheuttaa toisille pahaa mieltä? Miksi minulla ei ole oikeus kulkea rauhassa töihin ilman, että nämä ihmiset hymyilevät minulle tällaisen törkeän materiaalin ääressä ja haastavat keskusteluun? Siksi, että Amerikassa rakastetaan sananvapautta. Sananvapaus on täällä tärkeämpää kuin viharikosten torjunta, tärkeämpää kuin kenenkään mielenterveys, työrauha taikka kohtuullisuus. Veikkaan, että kampuksella kävelee päivittäin useitakin ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisista kokeneet abortin. Heistä tällainen tuntuu varmasti käsittämättömän pahalta. Entäpä keskenmenon saaneet, joilla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa?

Tulin todella surulliseksi. Kävin allekirjoittamassa vastakkaisella kadunpuolella seisseiden ihmisten adressin, jossa pyydettiin poistamaan loukkaava ja vihaan yllyttävä materiaali kampukselta. Tänään keskiviikkona julisteet olivat kuitenkin vielä paikallaan. Karmivia ajatuksiaan puolustavat ihmishirviöt olivat myös tarttuneet vielä järeämpiin aseisiin. He seisoivat julisteiden edessä solvaamassa toisella puolella seisovia nuoria ihmisiä sekä kaikkia ohi kulkijoita. Yksi heidän huudoistaan kuului: ”Go on and have free sex, you will eventually end up burning in hell!”

Tämä menee todellakin yli minun ymmärrykseni aivan kuin ministereiden uhkaaminen tai toiveet naispuolisten poliitikkojen joutumisesta väkivallan uhriksi. Suomessa on sentään vielä jokin roti olemassa, koska tämänkaltainen toiminta tuomitaan. Käsittämätöntä tässä Columbuksen tapauksessa on, että suurin osa opiskelijoista ja yliopiston työntekijöistä ajattelee täsmälleen kuten minäkin. Vaan asialle ei silti saada mitään. Tämä on kuulemma joka keväinen ilmiö. Kesällä kampus taas hiljenee. Kevään ajan ihmiset vain valitsevat toisen reitin työpaikalleen tai kulkevat nopeasti paikan ohi katse varpaissaan. Onneksi osa käyttää kuitenkin arvokasta aikaansa seisomalla kadun toisella puolella.

Kanada

Matkamme jatkui viininviljelyalueiden halki Kanadan puolelle. Tiesittekö, että Niagara Falls on suositun matkakohteen lisäksi myös suurehko kaupunki? Turistikuvat harvoin paljastavat, että vesimassojen pauhuja kuvaavan matkaajan selän takana siintelee pilvenpiirtäjien ketju, joka koostuu toinen toistaan kalliimmista hotelleista. Hakukoneiden tarjoamat tulokset ovat nekin hiljaa urbaaneista putouksista ja mainostavat lähinnä kymmenien kilometrien päässä sijaitsevia pieniä suojelualueita. Utuisen neidon koko ja vedestä syntyvä ääni olivat tietenkin vaikuttavia. Mutta kohteen tieteellisesti ensimmäisenä kartoittaneen suomalaisen Pietari (Pehr) Kalmin kokemus oli epäilemättä toista luokkaa, kun hän 1700-luvun lopussa vaaroja uhmaten matkasi virtoja ja metsäreittejä pitkin kuuluisien putousten luo intiaanioppaidensa armoilla. Suosittelen muuten iltalukemiseksi herran matkakertomusta Uutta maailmaa tutkimassa (SKS 2004), joka sisältää seikkaperäisiä havaintoja kasveista, maaperästä sekä uuteen maailmaan muuttaneiden emigranttien tavoista.

2000-luvun turistit ihmettelevät toisenlaisia asioita. Kuten sitä, että Kanadassa vessat ovat pesuhuoneita (washroom) lepohuoneiden (restroom) sijaan. Kanadassa on myös pienempiä autoja, enemmän pyöräilijöitä, korkeammat verot sekä runsaasti julkisia palveluja. He ovat siis lähempänä Eurooppaa, siirtyneet jopa meikäläisiin mittayksikköihin lähes kaikessa. Yhdysvallat vetää pitemmän korren vain hersyvästä ja lämpimästä asiakaspalvelusta. Toronton myyjät ja tarjoilijat olivat nimittäin yllättävän tympeitä. Kanadasta jäi vallan positiivinen kuva, varsinkin kun tarkastimme, että väestömäärä todella on vain kymmenesosa naapuriin verrattuna. Ohiossakin voisi elää ellei kaikki sen metsät olisi hakattu ja jokainen kolkka asutettu. Käsittämättömintä on, että jokaisen amerikkalaisen unelman ympärillä pitää olla kirkkopuiston kokoinen nurmikenttä. Yrittävätkö kaikki todistaa, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Kanadassa käyneenä epäilen, että se taitaa se todella olla.

Loma

Konferenssi tuli ja meni. Se oli poikkeuksellisen antoisa. Parasta kuitenkin oli, että se toi mukanaan ensimmäisen loman pitkään aikaan. Samalla Keskilänteen levisi myös leppeä lämpörintama. Tampereelta New Yorkin kautta Columbukseen matkanneet ystävämme joutuivat shortsiostoksille. Aurinkorasvoja leviteltiin.

Kadut ovat viime päivinä täyttyneet magnolian ja kirsikkapuun kukintojen tuoksuista. Jäätelö on maistunut ja terassit ovat pullollaan hymyileviä ihmisiä. Aivan niin kuin Suomessa kesä-heinäkuussa. Ajelimme eilen Ohion Amish Countryn läpi, pistäydyimme herkkupuodeissa, maistelimme juustoja ja ihailimme maaseutua. Ajoimme Lake Erien rantaa pohjoiseen viininviljelyalueiden läpi. Vietimme yön ihastuttavassa pikkukaupungissa sijaitsevassa The White Inn hotellissa, joka on pittoreski rakennus julkisivun pylväikköineen ja sisäpuolen jyhkeine portaineen. Meiltä puuttuu vain liehuvat helmat ja kesäiset hatut, muuten tämä olisi kuin Tuulen viemää -elokuvasta.