Kalkkunakooma

Saimme kutsun työkaverini kotiin kiitospäivän illalliselle. Isäntämme tiivisti kiitospäivän historian seuraavasti: ensimmäiset uudisasukkaat olivat nääntyä ruoan puutteeseen ensimmäisenä talvena, ja intiaanit auttoivat heitä. Kevään tullen intiaanit opettivat heidän viljelemään maissia ja kurpitsoja. Kiitokseksi uudisasukkaat järjestivät sadonkorjuujuhlat. Tämä ei estänyt kuitenkaan heidän jälkeläisiään tappamasta intiaaneja.

Tämän alkupalan jälkeen siirryimmekin pääruokaan. Pöydässä oli sen seitsemää sorttia: perunamuusia, kalkkunan täytettä, karamellisoitua kurpitsaa, hilloja ja relissejä. Jälkiruoaksi nautiskeltiin juustoja ja makeita piiraita. Ainoastaan suuri makeanystävä I.K. oli kykeneväinen maistamaan niitä kaikkia. Kiitospäivän myötä opimme uuden käsitteen, kalkkunakooma (turkey coma), joka kuvaa ylensyömisestä aiheutuvaa pönäkkää ja uupunutta oloa. Myöhemmin kuulimme, että kalkkunassa on todellakin jotain kemiallista ainetta, joka aiheuttaa väsymyksen tunnetta!

Koomasta huolimatta kykenimme vielä pelailemaan lautapelejä. Kun kuulimme, että aloitamme sanapelistä, olimme vaipua epätoivoon. Kuinka tällaiset kielipuolet ja ähkyssään huokailevat väsyneet peuranlihan pakastajat kykenevät mihinkään älylliseen toimintaan? Yllätykseksemme pärjäsimme ihan kelvosti Apples to apples -pelissä, jossa yritettiin keksiä kulloiseenkin tuomariin vetoavia yhdistelmiä substantiiveista ja adjektiiveista. Sanoja oli valmiina korteissa, joista kukin pelaaja ehdotti omaa oivallustaan ja joista tuomari valitsi mieluisimman. Jokainen pääsi vuorollaan valitsemaan suosikkinsa. Minä sain kesken pelin tähtikortin. Tiesin, että I tulee valitsemaan sen, huolimatta asiayhteydessä. Siinä luki yksi sana: Kanada! Päivän teeman mukaisesti, meilläkin oli jotain sanottavaa: Kummelille kiitos.