Metsästäminen ei sen sijaan ole koskaan tullut mieleeni. Minun kärsivällisyydelläni ei kytättäisi riistaa hiljaa tuntikausia ja huollettaisi välineitä ennen ja jälkeen saalistuksen. Keräily on paljon palkitsevampaa, harvoin sitä jää marjametsässä ilman tulosta. Täällä olen joutunut tyytymään hilloon jogurtin seassa. Paikalliset pakastemarjat ovat kalliita, eivätkä ne oikeastaan maistu miltään. Tuntuu järjettömältä maksaa marjoista, joissa ei ole aromia. Onneksi hedelmiä on sentään tarjolla c-vitamiinin lähteeksi.
Huomenna lähdemme ostamaan isomman pakastimen, johon mahtuu lihojen ohella kämppiksemme valmistamia herkullisia ruoka-annoksia. Hän kun tekee kerralla valtavan annoksen ja nauttii myöhemmin helpoista lounaista ja nopeista ilta-aterioista. Tänään nautimme porukalla illalliseksi peuranmaksaa, perunamuusia ja sipulirenkaita. Vain puolukkahillo puuttuu.
Uskomatonta! Onnittelut I:lle! Onhan tuo varmaan jotain toista kuin se murmelinmetsästys... :) Ja just luin lehdestä, kuinka metsäpeura on vain Suomessa asustava laji ja sen kannan kasvu on pysähtynyt, niin että metsästysrajoituksista puhuttiin.
VastaaPoistaMutta onko tuo kuvassa selän yli tuleva tupsu peuran häntä? Näyttää aika pitkältä, tai sitten se vain taipuu tosi notkeasti taakse. :)
te ootte kyllä ihania - ette muutu miksikään, vaikka olette muuttaneet kauas pois!
VastaaPoistaKikka olit kyllä tarkkasilmäinen, se tupsu on tosiaan peuran häntä... Ilja otti nahan talteen hellävaraisesti. En vain viitsinyt laittaa tänne sellaisia kuvia, joissa operaatio olisi näkynyt kaikessa komeudessaan.
VastaaPoistaEmme me pahasti pääse täällä muuttumaan. Ei täällä pääse edes lihomaan, kun on niin paljon mukavaa tekemistä. Opin eilen uuden paikallisen käsitteen, nimittäin comfort food, lohdutusruoka (ja nyt emme puhu suklaasta). Minä en ole koskaan ajatellut, että söisin suruuni keittoa taikka perunamuusia. Ne ovat kuulemma hyviä lohduttajia...